"Mitään iljettävää ajatuskulkua ei pelätä seurata loppuun saakka. Yhtään raivostuttavan itsekeskeistä kelaa ei pelätä rullata tappiin saakka auki. Brutaalin rehellisyyden lisäksi hyvin tärkeitä ovat Noitavainon pohjavireessä kulkevat kysymykset teatterin, esiintymisen ja teatteriryhmän merkityksellisyydestä." Maria Säkö, HS
"Noitavaino ei ota mitään annettuna ja itsestään selvänä. Millään ei ole itseisarvoa, ei taidolla, ei taiteella. Muttei myöskään tekniikalla kuten rytmillä, huumorilla, perinteillä tai toisaalta niiden kyseenalaistamisellakaan." Maria Säkö, HS
"Mitä iloa siitä on, että joku pieni teatteri jossain opettaa jo valmiiksi täysin samanmieliselle yleisölleen, että tätä mieltä me nyt ollaan?" Akse Petterssonin haastattelu, Silja Massa, Yle
"Noitamaskit, Harry Potter-kohtaukset ja glitteriset taikapöly-leikit liittävät yhteisöllisyys-dynamiikan noituusteemaan. Se havainnollistaa historiallisessa tai toisaalta populaarien tarinoiden kautta ajankohtaisessa muodossa järjestelmälliseksi muuttuvan väkivallan, johon yhteisön rakentamisen kääntöpuoli pahimmillaan johtaa." Outi Lahtinen, TS
"I Akse Petterssons nya föreställning om vår tids häxjakter är Niina Hosiasluoma som en levande medvetandeström som kittlar fram skam och förtjusning i församlingen" Isabella Rothberg, Hbl
"I sin regi gör Pettersson narr av patosspäckat spel och "fysisk" teater. De Halloween-utspökade skådespelarna är sanslöst skarpa och kvicka och dessutom duktiga på att driva den låga humorn till sin spets." Isabella Rothberg, Hbl
"Noitavaino moraliserar inte över dem som aldrig skulle sätta sin fot i salongen, inte heller över oss som redan sitter där. I stället visar den skoningslöst hur nära häxbålet vi alla sitter, inte bara som offer utan också med tändluntan till hands. ’Vi goda’ och ’de onda’ är en uppdelning som ekar i alla åsiktsläger." Christel Pettersson, Svenska Yle
"Noitavaino hanterar sina teman med förrädisk lätthet men under ytan bubblar samtidigt en rad uppfordrande frågor kring såväl samhörighet som utanförskap." Christel Pettersson, Svenska Yle
"I ena ändan av häxmaskinen flyter blodet, tänder dras ut, folk ilsknar till i en tirad av okvädningsord medan mildhet, förståelse och ren kärlek strömmar ut ur den andra ändan." Egil Green, Östnyland