Vain muutama sekunti ennen videon pyörähtämistä käyntiin Kertoja kuuluttaa: ”A reward of ten million gondi to the one who turns our goldonder and steers her prow towards Earth”.
Goldonder Aniara, avaruusalus, on eksynyt kurssiltaan ja suuntaa nyt kohti ääretöntä ja sukupuuttoa. Pakolaiset aluksessa ovat jättäneet Maan; ihminen on tuhonnut kotiplaneettansa, ja siirtomaat Marsilla ja Venuksella edustavat epätoivoista yritystä selviytyä ydintuhosta.
Tuhansiin valtaviin aluksiin – aluksen pituus on kuusitoistatuhatta jalkaa – mahtuu kahdeksantuhatta pakolaista jokaiselle lennolle. Aniara on yksi niistä, ennen kuin törmää asteroidiin ja suistuu pois kurssiltaan. Pian totuus saavuttaa meidät: olemme eksyksissä, “there will never be a turning back”.
Eikö tämä ole ihan tätä päivää? Enkä puhu nyt uudesta Netflix-elokuvasta Don’t look up (joka on saanut inspiraationsa Aniarasta?). Maailmanlaajuisen ydintuhon uhka ei ehkä ole alati näkyvä (vaikka se on todellakin olemassa), mutta ilmastohätätilan luulisi tavoittavan jokaisen. Haluamme silti jatkaa elämistä kuten tähänkin asti, sillä muutos tuntuu kivuliaalta. Näyttävä avaruuspullistelu ja yritykset löytää joku teknologinen tai muu hätäratkaisu jatkuvat loputtomiin, sen sijaan että lopettaisimme ikuisen kasvun tavoittelemisen. Tässä olisi miljoona gondia käteistä, kuka haluaa? (Eikö Don’t look up olekin ajankohtaisdokumentti?). Me matkustajat jatkamme tanssimista, koska muisto entisestä on vahva ja nostalgia tarjoaa lohtua nopeammin kuin muutos ja aito toiminta.
Kuten teoksen ensimmäisessä osassa Relief to forget – muisto menetetystä maasta lauletaan, pilkahdukset myyttisestä Karjalasta säihkyvine järvineen “a lake agleam through branches” muistuttavat meitä siitä, mitä olemme tuhoamassa. Siitä huolimatta haluamme kaikki vain tanssia ”until the sun comes up on Maa”.
Osa 5: We still pursue
the customs formed on Earth
NARRATOR
Our soul is gnawed by dreams, forever rubbing
dream on dream in search for something real,
A reward of ten million gondi
- a highly coveted sum of money -
is offered to the one who turns our goldonder
and steers her prow towards Maailma
CHOIR
We still pursue the customs formed on Earth
and keep the usages of Maa
Dividing time into a day and night
we feign the break of day, dusk, and sunset
Though space around us is eternal night
so starry-cold that those who still abide
on Maa have never seen its like.
Our hearts have joined with the chronometer
in following the sunrise and the moonrise.
Now it is summer night, Midsummer night:
the people stay awake hour after hour
In the great assembly-room they all are dancing
Thay are all dancing until the sun comes up on Maa
Goldonder Aniara shuts
We still pursue the customs formed on Earth
MIMAROBEN & CHORUS
Seldom do we take the slightest note
of our majestic wonder of a boat
This craft’s length is sixteen thousand feet,
its width three thousand and the population
milling in its vaults eight thousand souls
That it was built for large-scale emigration,
that it is only one ship out of thousands
which all, of like dimensions, like design,
ply the placid routes to Mars and Venus,
that we alone had canted off our course…
NARRATOR
When it struck the High Command
that we, alone, had canted off our course
NARRATOR & CHORUS
that there would never be a turning back
and laws obtaining in the outer field
were different from those in clear control
of placid flight-routines in inner space,
NARRATOR
Until one day the ranking astrolabe
informed us that we were no longer lying
In the inner field, but everything
that could be done would certainly be done
So life within the outer field would be
a pioneering voyage and a probe,
The farthest so far toward the field beyond
CHORUS
We still pursue the customs formed on Earth
We still pursue the customs
We still pursue, still pursue
We still pursue